Tampere 3.5.2025
Vuosikokousta ja tapaamispäivää vietettiin Metson pääkirjaston Kanerva-salissa. Paikalla oli 17 osallistujaa.
Kokouksen avauspuheenvuorossa pj. Pauli Marttila kertoi edellisten vuosien tapahtumista. Viime syksyn Kuopion tapaamiseen osallistui jäseniä ja joitakin heidän puolisoitaan, yhteensä 30. Päivä oli kaikin puolin onnistunut. Tämä oli jatkoa edellisten vuosien Helsinki-, Tampere- ja Oulupäivien viettoon. Tänä vuonna tarkoitus on tutustua Turun kohteisiin 16.8.2025, josta lähetetään kutsu lopullisen ohjelman valmistuttua.
Marttila totesi myös jäsentilanteen, joita on 242. Suurimmillaan jäseniä oli 263 vuonna 2020.
Lopuksi Marttila kertoi juuri valmistuvasta dokumenttielokuvasta ”Lentävä kuolema”, joka tullaan esittämään elokuvateattereissa syksyllä 2025 ja Ylen kanavilla ensi vuonna. Pari vuotta sitten elokuvan ohjaajat Nina Forsman ja Sakari Suuronen olivat vuosikokouksessamme esittelemässä käynnistämäänsä hanketta.
Vuosikokousvalintoja
Puheenjohtajana jatkaa Pauli Marttila ja hallituksen muina jäseninä Tiina Hautamäki ja Heli Mattila sekä Jorma Huttunen. Varajäseninä jatkavat Kaija-Leena Lindroos, Helena Miettinen, Eeva Perola ja Hannele Alèn.
Toiminnantarkastajiksi valittiin edelleen Mårten Sjöblom ja Sirkka-Liisa Raatikainen ja varatoiminnantarkastajiksi Tiina Pyykkö ja Anitta Mäki.
Jäsenmaksu
Vuosikokous vahvisti jäsenmaksuksi edelleen 10 € kuluvalle vuodelle ja 2026 alkuvuodelle seuraavaan kokoukseen saakka
Esittelykierros
Perinteiseen tapaan kokouksen jälkeen oli vuorossa aina yhtä mielenkiintoinen esittelykierros, jota voisi kutsua myös tosielämän tarina tuokioksi. Jokainen jäsen kertoi omasta joulumerkkikotiajastaan tiedossa olevat faktat ja sen jälkeisestä elämästään. Mm. joillekin oli vasta hiljattain tai aikuisiällä selvinnyt, että ovat olleet joulumerkkikodissa. Suurin osa palasi omaan perheeseen, mutta osa adoptoitiin uuteen perheeseen. Yhtenä syynä adoptointiin oli biologisen äidin menehtyminen tuberkuloosiin lapsen ollessa joulumerkkikodissa. Moni puheenvuoro poiki kommentteja ja vilkasta keskustelua jäsenen puheenvuorosta.
Ruokailu
Tilaisuutemme päätteeksi yhdistys tarjosi pizzat lähellä olevassa Sitko Bar &Pizza -ravintolassa Näsilinnan kadulla.
Kiitos kaikille mukana olleille!
Kuvat ja teksti Pauli Marttila